|
Sanottua: |
|
"Kun takana on pakoputki ja edessä keikkaputki,
homma on putkessa."
–Martti Vainaa & Sallitut aineet
|
|
|
21.7.2007 Kaustinen, Viihderavintola Konsta
Lauantai-aamuna heräsin siihen, että Dick könysi viereeni. Aloimme listata edellisen illan sankaritöitä. Ei tullut pitkä lista. Itse asiassa se herätyskin tuli joskus puolen päivän jälkeen. Siitä olimme kuitenkin iloisia, että menneet bänditreenit olivat tehneet meistä jälleen iskukuntoisen keikkavasaran ja epäilemättä menestyksiksi vielä osoittautuvien konserttien sarja oli jälleen aluillaan.
Iltapäivällä auton keula osoitti kohti Pohjanmaata. Meillä oli vakuutukset ja rokotukset kunnossa.
Auto ja miehet tankattiin jossain Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajamailla. Wolfin hampurilaisen välistä löytyi kuitti. Max ja Dan hymyilivät arvoituksellista Mona Lisan hymyä. Juuri tätä kujeilevaa veljellisyyttä minä olen kaivannut.
Kaustinen oli meille tuttu paikka jo menneiltä keikoilta. Konsertoimme Konstassa myös edellisen kiertueen aikana, ja meillä oli paikasta mukavia muistoja. Edellisellä Konstan keikallahan perustettiin mm. Martti Vainaan Suomi - Valko-Venäjä –ystävyysseura ja nähtiinpä siellä myös Maxin eroottisvivahteinen tankotanssiesitys.
Konsta oli muuttunut kovasti – parempaan suuntaan. Paikka oli rempattu uuteen uskoon ja entistä ehommaksi. Uudet hulppeat takahuonetilat ja hyvät roudausreitit olivat todella iloinen yllätys.
Soundcheckissä mulle ja Wolfille tuli pikkuinen riidanpoikanen, kun se oli mun mielestä tosi huono basisti ja minä olin hänen mielestään tosi huono rumpali. Vähän aikaa purritettiin toisillemme ja sitten tultiin siihen tulokseen, että molemmat me ollaan ihan hyviä. Suker on kuitenkin meistä kaikista paras, koska se on pienenä esittänyt satumuskarissa kärpässientä.
Kaikilla taisi olla aika jännittävä tunnelma ennen keikkaa. Paria pistopoikkeusta lukuunottamatta edellisestä keikkarupeamasta alkoi olla kuitenkin jo vuosi. Mua jännitti ennen kaikkea avausbiisi Toinen nainen. Siinä pitää käsien käydä ihan tosissaan.
Hyvä, että jännitti. Hyvää kannatti jännittää. Keikka oli vallan hyvä, ekaksi keikaksi melkeinpä erinomainen. Tauko oli tehnyt hyvää. Vanhatkin biisit olivat saaneet ihan uutta eloa. Yleisön joukossa oli uusia ja vanhoja tuttuja. Lavalle piti nousta uudestaan parikin kertaa, ennen kuin homma oli paketissa.
Keikan jälkeen tunnelma oli rentoutunut ja etten sanoisi autuas. Dick mm. keksi seuraavan yhtyeemme nimen: Veljekset Keskonen. Max oli puolestaan ihan vallaton. Se leikki nitojaa koko illan, ja oli sitten niin väsynyt, että meni ensimmäisenä nukkumaan.
Lazy
11.8.2007 Alavus, Puustelli
Alavudelle oli sikäli mukava mennä, että tämä oli jo kolmas kerta, kun siellä esiinnyimme. Puustellissakin jo toinen. Jos joku paikka ottaa toisen kerran keikalle, niin vois kuvitella, että eka kerta ei ole mennyt aivan reisille. Mä muistan kyllä Puustellin paikkana, ja sen mitä tapahtui ennen keikkaa ja sen jälkeen, mutta en kerta kaikkiaan saa kaivettua minkäänlaista muistikuvaa edellisestä keikasta. Se on varmaan ollut niin euforinen kokemus, että kaikki muistot ovat liuenneet endorfiinien joukkoon. Vai mitä se on se aine, joka tekee hyvän olon? En puhu nyt jallusta. Se, jota syntyy kun lenkkeilee.
Ennen keikkaa lämmitettiin saunaa ja tavattiin tuttuja. Se oli hauskaa ja hikistä hommaa.
Keikkaa varten laitettiin settilistaa taas vähän uuteen uskoon, ja nyt tuntuis, että ollaan aika lähellä totuutta. Yleisö oli sellainen bileyleisö, että välillä katsottiin bändiä, välillä haettiin sinisiä enkeleitä ja välillä käytiin tupakkalain osoittamalla paikalla lyhentämässä elämä loppupäästä. Pohjalainen jäyhänsuloinen välittömyys välittyi lavalle asti. Ihan jees keikka. On ollut parempia, tosin on ollut myös paljon huonompia. Sanoisin, että vahva tyydyttävä. Tosin, toden sanoakseni encoret olis pitänyt jättää kokonaan vetämättä tällä keikalla. Ilmakin olis pärjätty.
Wolfilla on ollut viime aikoina omassa henkilökohtaisessa elämässä vaikka minkälaista tuiverrusta, ja nyt kun niistä on selvitty, niin hän ilmeisesti suorastaan säteilee uutta miehekästä energiaa. Hänen yllään keikkuu hedelmällisyyden aura. Ainakin henkilökohtaisia ihailijoita piisasi Alavudella. Meinasi ruveta kyrsimään, kun keikan jälkeen nuoret mimmit kiskoivat hihasta vähän väliä, eikä niillä ollut mitään muuta kysyttävää, kun että missä se teidän basisti on.
Meidän majoitus oli sössitty, joten jouduttiin lähtemään suoraan keikan jälkeen kotiin. Tai oltais me kyllä päästy kenttämajoitukseen backstagelle, mutta siellä oli kuuden tunnin saunasession jälkeen kuumempi kuin helvetin hellahuoneessa. Eikä se muutenkaan ole meidän arvollemme sopivaa. Ettekö te tiedä ketä me olemme? Me ei olla mitään tavallisia ihmisiä. Artistit, jotka vakuuttelevat olevansa ”aivan samanlaisia kuin ennen suosiota” ovat tekopyhiä sievistelijöitä. V***u, me ei olla ainakaan, me ollaan Martti Vainaa.
Kun tehtiin lähtöä aamuyön sametinpehmeinä tunteina, ensilikistäjä Wolfia ei näkynyt missään. Saatillahan se oli. Siitä riitti sitten juttua kotimatkalle. Saa nähdä minkälaiseksi tilanne ryöstäytyy ensi viikonloppuna pohjoisessa. Lapin luontohan, kuten tunnettua, luo outoa taikaa.
Rakkaudella,
Lazy
17.8.2007 Kemi, Cumulus
Ja taas mennään. Henki tässä menee, mutta menköön vaan. Pohjoisen reissulle suunnattiin lainabussilla ja lainahenkilökunnalla. Pasi-vainaan ja Lintunen Saatanan lisäksi oli pari muutakin miestä matkassa. Lähdön hetkinä tunnelma oli riehakas, matkaa oli paljon ja unta alla vähän. Miten se taas tuo edellinen ilta pääsi lipsahtamaan pitkäksi…
Mä en muuten käsitä, miten yksikään matkatoimisto ei ole vielä konseptoinut myyntiin ”keikkaviikonloppu”-matkoja. Varmasti menisi kaupaksi. Otettaisiin huono linja-auto, johon pakattaisiin kymmenisen matkustajaa, evästä, elokuvia ja sopiva määrä virvokkeita ja turvokkeita. Sitten ajettaisiin Suomea päästä päähän, sekoiltaisiin ja nautittaisiin antimista. Aivan järjettömän hauskaa.
Kemissä uuden miehistön lisäksi uutta olivat myös in ear –monitorit. Ne on siis korvaan tulevat kuulokkeet, joista kuuluu oma ja muiden soitto, ilman, että tarvii kantaa lavalle isoja mölyäviä lavakaiuttimia. Blaa, blaa, blaa, ketä tämä nyt kiinnostaa? Ei ketään. Olen monesti lueskellut muiden bändien keikkapäiväkirjoja, jotka surullisen usein ovat vain ammattikielistä jorinaa siitä, minkälaisella stäkillä ja räkillä ja päkillä kukin musikantti satsin vetää. BOOOOORIIING!!! Pitää kirjoittaa remuamisesta ja naisista, se kiinnostaa aina. Siis asiaan.
Kuka saa ja kenelle annetaan, kysyi Leevi laulussaan. Edellisen keikan perusteella olis voinut laittaa sillingit likoon Wolfin puolesta, siksi ottava hänen onkensa näinä päivinä tuntuu olevan. Kalaisat paikat taisi tällä kertaa haistaa Dick, tuo toiviolapsi. Keikan jälkeen iloiseen seurueeseemme liittyi totta kai kauniimpaa sukupuolta, tietysti. Miksi ei olisi liittynyt? Ilta jatkui ja jatkui ja jatkui, kunnes joskus valomerkin aikaan minä tulin siihen tulokseen, että mun eväät on syöty ja suorin nukkumaan. Oltiin Dickin kanssa kämppiksiä, mutta hän jäi vielä supliikkimiehenä pitämään seuraa seurastamme nauttivalle kemittärelle. Heräsin joskus seitsemältä, ei näkynyt Dickiä. Heräsin uudelleen joskus kymmeneltä, ei jälkeäkään. Sitten kun viimein puolen päivän aikaan päätin nostaa pääni pielukselta ja lähteä hommiin, keikkabussista löytyi kaksi onnellisen näköistä nuorta ihmistä.
”Mitähän ne pojat tästä kirjoittaa siihen päiväkirjaansa…”, kuulin neidin poistuessaan pohtivan. Ei syytä huoleen, sehän on herkkä ja kaunis kahden ihmisen välinen asia. Siitä ei paljon muille puhuta.
Kyllä me soitettiinkin jossain välissä.
Lazy
18.8.2007 Rovaniemi, Pohjanhovi
Kemistä ei ole Rovaniemellä matkaa kuin kusema ja luikaus, joten nukuttiin herroiksi (ne, jotka nukkuivat) ja laiteltiin lähtöä kaikessa rauhassa. Sitten lähdettiin hissuksiin valumaan kohti seuraavaa keikkaa. Vissiin neljäkymmentä kilometriä oli ajettu, kun päätettiin pitää oikein kunnon tauko. Tällaista sen juuri pitäis ollakin, ei kiirettä, rentoa rullailua vain.
Pasi, herkkusuu, vinkui kuin pieni lapsi, että hän tahtoo pysähtyä grillaamaan. Ei pysähdytty, mutta laitettiin bussin keittiössä tuhti satsi. Sitten Pasi vinkui, ettei hänelle jäänyt kuin yksi makkara. Se on alkanut valittaa.
Ensituntuma sateiseen Rovaniemeen kertoi, että siellä on ihan jumalaton määrä baareja. Joko rovaniemeläiset juovat kuin onttoon jalkaan tai sitten ne ovat turistit, jotka pitävät paikalliset baarinkassat kilkattamassa. Tai molemmat.
Pohjanhovissa oli joku avajaisilta, ja meiltä oli toivottu kahta settiä. Aluksi oli jonkinmoinen kutsuvierastilaisuus. Mikäs siinä, rahastahan me teemme mitä vaan. Me ollaan aina mukana. Soitettiin alkusetissä sellaisia biisejä, jotka on viime aikoina jääneet vähemmälle soitolle. Hyvin tuntuivat toimivan.
Varsinainen keikka oli sitten puolen yön paremmalla puolella. Tupa oli tosiaan aika turvoksissa väkeä ja tunnelma sen mukainen. Oli todella hyvä fiilis vetää. Hiki vaan roiskui, kun me murjoimme menemään. Yleisö oli suorastaan silmiinpistävän kaunista. Tämä oli taas sellainen keikka, jonka toivoisi viimeisekseen. Hyvä olo, kun tekee mieli soittaa lisää.
Keikan jälkeen pidettiin yhteinen autereinen hetki hotellin käytävällä. Eikö siitäkin joku nipottaja tullut kohta kitisemään. Vaikka ihan vaan hiljaa juteltiin ja jaettiin hyvää oloa.
Mä kerroin näistä meidän uusista teknikkotuttavuuksista. Kaikki ei ihan toden sanoakseni mennyt heidän kanssaan ihan niin kuin olisi toivonut. Esimerkkinä kerron sen, kun olin keikan jälkeen menossa purkamaan kamoja lavalle, niin siellä istui toinen ukoista keskellä lavaa vahtimassa ettei kukaan hajota kamoja. Sinänsä uhrautuvaa työteliäisyyttä, mutta kun minä yritin nousta lavalla, niin kaveri alkoi kovakouraisesti tuuppia mua lavalta. Multa paloi päreet, ja mä huusin sille, että saatana unessako sinä olet, mähän olen bändissä! Kyllä se sitten havahduttuaan meni aika hämilleen. Tuli vielä myöhemmin selittämään, että hänen pitää vahtia kamoja, kun järkkärit ei kuulemma vahdi, ja jos joku asiaton tulee lavalle, niin hän lyö heti. Olin onnellinen, että hän oli kuitenkin ehtinyt tunnistaa mut ennen kuin löi. Varmaan olis mennyt henki, sen kokoinen järkäle kaveri oli. Monitorimiksaajallakin tuntui olevan muita kiinnostavampia asioita tällä reissulla kuin meidän keikat. Että sellaista seurakuntaa. Kiitos palveluksista, me soitellaan sitten! Näytöt on vahvat!
Pasi teki taas pikku jedikeikan ja lähti keskustelemaan ravintolapäällikön kanssa. Kohta hän tuli sanomaan, että tiskiltä saa tilata valkovenäläistä suun napsamisen mukaan, talo tarjoaa. On se ihme ukkeli, puristaa ilmaista viinaa vaikka kivestä. Eihän me sitten juotu kuitenkaan, kun oli aamulla aikainen lähtö. Yhdet otettiin kohteliaisuudesta.
Lazy
3.11.2007 Kitee, Kiteenhovi
Kitee on niitä paikkoja, jotka meiltä on vielä toistaiseksi kollektiivina kokematta. Siksikin oli oikein kiva suunnata auton keula kohti Karjalan kunnaita. Kiteellä on kuulemma suhteellisen vireä bändielämä. Kiteen nettisivuillakin on kuvia joistakin pitkätukkaisista paukemusiikin soittajista.
Matka Kiteenhoviin ei meinannut riittää, kun piti taas yrittää kasvattaa Wolfista kunnon ihmistä. Kyllähän se basson varressa on ihan mies paikallaan, mutta omassa elämässään se on kyllä ruvennut niin vallattomaksi, että meiltä meinaa välillä usko loppua. Taas se oli koko yön luuhannut jossain joronjäljillä. Se on niin kiinnostunut kaikesta. Mutta sehän onkin vielä niin nuori. Jospa se tuosta vielä rauhoittuisi.
Kiteenhovi on tunnelmallinen paikka. Se toi välittömästi mieleen Hotelli Juvan, jossa matkalla pysähdyimme vakioäänimiestämme Pasia tervehtimässä. Hän oli siellä miksaamassa Anna Abreuta. Kyllä pitää hänenkin arvomaailmaansa hivenen kyseenalaistaa. Jos valittavana on loputtoman pitkiä tunteja bussissa Anna Abreun tai meidän kanssa, niin tämä sankari valitsee Anna Abreun. En voi käsittää.
Kiteenhovissa oli hyvä meininki. Paikassa oli Halloween-bileet ja porukkaa oli paljon. Osa oli naamiaispuvuissa, osa ei ja osasta ei voinut olla ihan varma. Oli kiva soittaa, kun jengi oli niin hyvin mukana. Kiteellä oli sitä paitsi opeteltu meidän biisien sanat aivan ensiluokkaisen hienosti. Siitä pisteet. Täällä osataan fanittaa!
Oikeastaan ainoa huono puoli keikassa oli äänentoisto. Se olikin sitten ihan superhanurista. Kun Pasi oli sen Abreun kanssa, niin meidän piti ottaa lainamiehet jostain joensuulaisesta äänifirmasta. Ensimmäinen ja VIIMEINEN kerta! Keikan alusta lähtien kamat vinkuivat ja ulvoivat kuin tuomiopäivän pasuunat. Ihan kamalaa soittaa, kun ei kuule mitään muuta kuin sitä, mitä ei pitäisi kuulla. Todella ala-arvoista räpellystä. Sitä paitsi miksaajaa tuntui kiinnostavan paljon enemmän takahuoneessa olevat juomat kuin työnteko. Jos sen kädet olis käyneet miksausnappuloilla yhtä liukkaasti kun kaljakorilla, niin ehkä hommat olis onnistuneetkin. Lähtiessä se suhari yritti vielä pölliä meidän jallupullon. Voi jumalan pyssyt, mikä sankari! Tuli kyllä todella ikävä Pasia. Jos asianosaisen äänifirman ihmiset lukevat tämän kirjoituksen, niin suosittelemme pikaista alan vaihtoa. You Suck!
Keikan jälkeen oli taas kiva olla yhdessä. Myös kanssakäyminen kiteeläisen juhlakansan kanssa oli oikein antoisaa.
Me oltiin ihan varmoja, että me nähtiin ihmisten joukossa Uniklubin Jussi. Me käytiin sen kanssa juttelemassakin ja otettiin valokuviakin sen kanssa, mutta ei se sitten ollutkaan Jussi. Oli kyllä ihan saman näköinen. On se varmaan ihmetellyt, kun me koko ajan kutsuttiin sitä Jussiksi.
Aamulla lähtiessä ihmeteltiin Kiteenhovia vastapäätä olevaa käsittämätöntä patsasta, joissa näytti olevan joku selkäevän alta lahonnut lohenraato. Minkähän muistolle se on pystytetty?
Kunnes jälleen kohtaamme,
Lazy
|
|
|
